Keim Stucasol on sol-silikaattipohjainen, värillinen, vettähylkivä ja mekaanista kulutusta erinomaisesti kestävä viimeistelylaasti. Tuote saa tartunnan myös vanhoista ja orgaanisia sideaineita tai jäämiä sisältävästä alustasta. Raekokoja on valittavissa neljää erilaista.
Keim Turado on kalkki-sementtipohjainen, kuitupitoinen laasti, jonka suurin raekoko 1,0 mm. Helpon työstettävyyden ja muodonpitävyyden vuoksi Keim Turado on parhaimmillaan erilaisten koristemuotojen tekemisessä ja korjaamisessa.
KEIM Turado 0.3 on hienotasoite tasaisille, hienosti viimeistellyille pinnoille, esimerkiksi syvennyksissä ja koristepinnoissa ovien ja ikkunoiden ympärillä sekä sokkelialueilla.
Keim Twinstar -sol-silikaattipohjainen julkisivumaali on niin peittävä, että yksi maalauskerta riittää. Twinstar on parhaimmillaan käytettynä kohteissa, joissa työ on saatava nopeasti valmiiksi esimerkiksi hankalista maalausolosuhteista johtuen.
Keim Unikristalat on 1-komponenttinen puhdassilikaattimaali, joka on levitettävissä helposti ruiskulla. Sen vuoksi Unikristalat on parhaimmillaan karkeatekstuurisen roiskerappauksen maalaamisessa sekä muissa kohteissa, joissa ruisku on käytännöllisin maalausväline.
Keim Uniputz 0.6 on kalkkisementtipohjainen kuitupitoinen yleislaasti rappauspintojen viimeistelyyn. Pienen raekoon vuoksi pinnasta saadaan sileä ja tasainen maalausta tai muuta pintakäsittelyä varten.
Keim Uniputz 1.3 Erikoislaasti on kalkkisementtipohjainen kuitupitoinen yleislaasti halkeamien, kuoppien ja kolojen täyttämiseen, ylilaastittamiseen sekä rappaamiseen. Tuotteen suurin raekoko on 1,3 mm, eli se on suurempirakeista, kuin muuten ominaisuuksiltaan samankaltainen Keim Uniputz 0.6 -erikoislaasti. Laastilla on erinomainen pakkasenkestävyys ja sitä on helppo työstää.